Polkuni autoalalle

Kiinnostukseni autoalaan alkoi jo kansalaiskoulussa (nykyinen peruskoulun yläaste), kun purimme ja kokosimme mopon ja pienkoneiden moottoreita moottoriopin tunnilla. Kiinnostukseni jatkui mopojen ja kevytmoottoripyörien merkeissä ja ensimmäisen autoni (Neckar 770) ostin 15-vuotiaana kesätyörahoillani. Neckar tuli myydyksi varsin pian hankinnan jälkeen, kun olin ensin tehnyt siihen pikku fiksauksia.

Kansalaiskoulun jälkeen vuonna 1973 menin ammattikouluun autoasentajalinjalle. Toisen autoni (Mini) ostin syksyllä 1975 ja tein siihen täysremontin talven aikana amiksessa ollessani ja rakensin Miniini oikean kojelaudan lisämittareineen. Peltirempan jälkeen maalasin auton vielä suomenlipun väreihin. Kaveri toimi yleensä kuskinani, sillä sain itse kortin vasta syksyllä 1976. Virallisesti en päässyt Miniä ajamaan, sillä ennen kortin saantia eräs henkilö teki siitä niin hyvän tarjouksen, etten voinut siitä kieltäytyä.

Edellä mainitut tapahtumat loivat kipinän automyyjän ammattia kohtaan, mutta ajattelin, että on hyvä hankkia vähän kokemusta ja ikää ennen autokauppiaan uraa. Amiksen jälkeen olin Stockmann Autossa Pitäjänmäellä ensin autosähköasentajana ja myöhemmin pikahuollon ja pesupalvelun työn vastaanottajana.

Intin jälkeen siirryin kodinkoneliikkeeseen ja siellä vastuualueinani olivat autoradiot ja autopuhelimet (ARP) sekä polkupyörät ja mopot, joten ajoneuvot olivat sielläkin vahvasti mukana.

Työn ohessa päätin hankkia osaamista myös koulutuksen kautta ja ilmoittauduin Markkinointi-Instituutin markkinoinnin peruskurssille. Opiskelu jatkui siitä vielä kauppateknikon opintoina ja myöhemmin Markkinointitutkinnon merkeissä.

Työurani jatkui rautakaupan kautta varaosamyyjäksi ja varaosaliikkeen myymälänhoitajaksi. Automyyjän uraan aukesivat mahdollisuudet vuonna 1984, kun SOK:n opistossa Jollaksessa alkoi automyyjävalmennus ja Lindroosin Autotalo haki opiskelijaa kyseisen kurssin kautta itselleen. Toimin Lindroosin Autotalossa myyjänä vuodet 1984–1987, jonka jälkeen siirryin vanhaan kotikylääni Nurmijärvelle Sakun Autoon. Sakun Autossa toimin ensin automyyjänä ja vuonna 1988 minut nimitettiin saman konsernin emoyhtiön Jauhiaisen Auton johtajaksi. Oli varsin mielenkiintoista toimia nuorena miehenä (n. 30v) autotalon johtajana, sillä esim. jälleenmyyjäjohtajien palavereissa muut osallistujat olivat yleensä 50–60 vuotiaita.

Vuonna 1990 perustin oman yrityksen, jonka nimeksi tuli Auto Pippuri T:mi. Yrityksen toimialana olivat autoliikkeiden konsultointi, autokauppa sekä kiinteistöjen hallinta. Yritystoimintani oli sivutoimista ja olin koko yritystoiminnan ajan myös työsuhteessa autoliikkeisiin erilaisten projektien merkeissä.

Vuonna 1994 päätin lähteä opiskelemaan ja opiskelin ensin itsenäisesti englantia ja lisäksi Money and Business Talk -kurssilla englantia ja hieman saksaa.

Vuonna 1995 aloitin liikenneopettajaopinnot Hämeenlinnassa ja toimin liikenneopettajana vuoteen 2002. Huhtikuussa 2002 siirryin Työtehoseuran aikuiskoulutuskeskuksen palvelukseen (2011 alkaen TTS). Työtehoseuralla toimin ensin varaosamyynnin vastuukouluttajana (2002–2004) ja vuodesta 2003 alkaen toimin automyynnin vastuukouluttajana ja autoalan koulutusasiantuntijana ja tutkintomestarina. Vuosina 2011 -2012 toimin myös oppilaitoksen Ajoneuvot ja työkoneet -yksikön yksikön päällikkönä.

Olen opiskellut työn ohessa ja olen valmistunut taloushallinnon tradenomiksi vuonna 2005 ja ammatilliseksi opettajaksi elokuussa 2007. Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) olen suorittanut vuonna 2010. Lisäksi olen hankkinut näyttötutkintomestarin pätevyyden ja käynyt erilaisia opettajille suunniteltuja tietotekniikkakursseja (OPEFI) ja autoalan ajankohtaisia koulutuksia (AKL ja HATY).

Vuonna 2022 päätin jäädä eläkkeelle koulutusasiantuntijan tehtävistä yli 40 vuoden työuran päätteeksi.

Vierivä kivi ei sammaloidu, joten etsin koko ajan jotain uutta tietoa ja osaamista elämääni seuraamalla aktiivisesti autoalan uutisia ja tapahtumia ja puuhailemalla autojen sekä muiden koneiden parissa.

Eläkkeellä oleva autoalan koulutusasiantuntija